torstai 22. marraskuuta 2012

Sä voit kiertää maata ja manteretta, mut ei oo olemassa toista Tamperetta

Ootan niin paljon sitä, että koittaa se päivä kun mulle annetaan päättötodistus käteen, ja oon valmis jättämään Vetelin. En voi kieltää, että yläaste ei ois ollut mun elämän parasta aikaa, mutta toisaalta kiitos rehtorin, se on ollut myös yhtä helvettiä. Jatkuvaa tekemisten kyttäämistä ym. Sitten on äiti ja tuta. Ihan järjettömät vaatimukset mun koulumenestyksen suhteen. Tuta ei millään pysty hyväksymään sitä totuutta, että mä en käy pekkää lukiota ja että mä en aio haaskata aikaani yrittämällä eläinääkäriks! Aargh. Mä oon muutaman viikon miettinyt ihan vakavissani sitä mitä haluan tehdä. Päässä on jotenkin ollut aina se eläinlääkäri, mutta kun tarkasti aloin miettimään, että mikä mua oikeasti kiinnostaa, tajusin että eläimet on mulle harrastus, ei työ. Moni sanoo, että ei pystyis lopettamaan eläintä jos se olis söpö tms, itelleni en oo sellasta ongelmaa missään vaiheessa miettinyt, että edes tulis. Tiedän kyllä millon eläimelle mikäkin on parasta, jolloin lopettaminen olisi helpotus kun ajattelee eläimen kannalta. Mutta en voi kieltää että se ei olisi surullista. En vaan halua sotkea harrastusta ja työtä keskenän. Jos hoitaisin päivittäin eläimiä, ei välttämättä olis niin ihanaa tulla kotiin ja halata omaa koiraa. Sitten mä tajusin, että mua on jotenkin aina kiinnostanut jossain tuolla syvällä päässä mielenterveys ja päihdetyö. Ja nyt mä tiedän mitä mä aion opiskella.
En vaan tajunnut, että kaikista eniten mua oli askarruttanut se, että missä opiskelen. Mua puistattaa  ajatus siitä että joutuisin opiskella esim. Kokkolassa tai Vaasassa. Jotenki mulla vaan yhtäkkiä napsahti päässä, ja mä tajusin että Tampere! Rakastan sitä paikkaa, enkä voi enää muuta kaupunkia kuvitellakaan asuttavani. Vielä about. 2 vuotta, niin sitten Tampere, täältä tullaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti